Musiikkia kaikille -työryhmän koululaiskonsertti 1


Musiikkia kaikille -työryhmän koululaiskonsertti 1



Kuvaus
Pääsemme kuuntelemaan striimattua koululaiskonserttia Vaasan kaupunginorkesterin muusikoilta, jousitriolta. Konsertti kestää 23 min. ja siinä on kolme jousisoittajaa. Ohjelmistossa on niin sanottua kevyttä klassista: mm. tunnettuja elokuvasävelmiä ja kansanlauluja sovitettuna juuri heidän kokoonpanolleen.


Kappaleiden esittely
1. Suomalainen kansanlaulu Taivas on sininen ja valkoinen on merkitty muistiin Pohjois-Karjalasta Liperistä ja se julkaisiin vuonna 1854.

2. Kansansävelmä Jo Karjalan kunnailla julkaistiin ensimmäisenä Viipurissa 1905.

3. Myrskyluodon Maija ja siitä samasta musiikista Maijan ja Jannen häävalssi.

4. Maailmankuulu koomikko ja elokuvan nero Charles Chaplin teki useisiin filmeihinsä myös musiikin. Laulu Smile – Hymy on elokuvasta Nykyaika ja vuodelta 1936.

5. Pariisin taivaan alla -laulu kirjoitettiin alun perin vuoden 1951 samannimiseen ranskalaiseen elokuvaan. Myös monet tunnetut taiteilijat kuten Edith Piaf levyttivät tämän laulun ja siitä tuli muulle maailmalle Pariisin ja Ranskan symboli.

6. Teddy Powellin säveltämän amerikkalaisen iskelmän The Snake Charmer eli Kuningaskobran on levyttänyt jo vuonna 1956 useat suomalaislaulajat, mm. Olavi Virta ja Annikki Tähti. Siitä on tullut varsinainen kestohitti aikojen kuluessa.

8. Franz Lehar on 1900-luvun merkittävin operettisäveltäjä. Iloinen Leski-operetin ensiesitys oli Wienissä v.1905. Vait’ on huulet -valssi on viimeisen näytöksen loppuosasta.

9. Unkarilaisen säveltäjän Emmerich Kalmanin suosituin operetti Mustalaisruhtinatar kertoo itävaltalaisen ruhtinaan pojan rakkaudesta varietee-laulajattareen ja sen aiheuttamista ristiriidoista. Kantaesitys oli Wienissä 1915 ja Suomen ensiesitys Helsingissä vain kaksi vuotta myöhemmin. Muistathan kai operetista Mustalaisruhtinatar.

9. Suomalainen kansanlaulu Ol’ kaunis kesäilta

10. Ruotsalainen kansanlaulu Och jungfrun hon går i dansen, On neidolla punapaula kun tanssihin käy

Triossa soittavat:
Liisa Makkonen, viulu
Katalin Farkas, viulu
Nana Raitaluoto, alttoviulu



Trion esittely:

Liisa Makkonen on opiskellut viulunsoittoa Sibelius-Akatemiassa jossa suoritti viuludiplomin maksimipistein, erinomaisin arvosanoin. Lisäksi hän on opiskellut Rubin-Akatemiassa Jerusalemissa, sekä lukuisilla mestarikursseilla mm. Pinchas Zukermanin oppilaana. Kamarimusiikkia sisarukset Liisa ja Nana ovat soittaneet yhdessä koko ikänsä, jousikvartettiakin parikymmentä vuotta. Liisa on työskennellyt useissa orkestereissa, mm. Suomen kansallisoopperassa. Tällä hetkellä Liisa on töissä Vaasan kaupunginorkesterissa 2. viulun äänenjohtajana.


Katalin Farkas on alunperin Unkarista missä hän opiskeli viulunsoittoa Budapestissä. Viulunsoiton hän aloitti 55 vuotta sitten. Katalin soittaa 2. viulua Vaasan kaupunginorkesterissa.


Nana Raitaluoto on opiskellut paitsi Sibelius-Akatemiassa myös Royal-Academy of Musicissa Lontoossa josta valmistui erinomaisin arvosanoin. Nana on työskennellyt kotimaisten orkesterien lisäksi mm. Philharmonia Orkesterissa sekä BBC-orkestereissa. 2001 hän sai LSO PROMIS Awardin: koko Lontoon sinfoniaorkesterin soittajisto valitsi hänet kaikkien Lontoon musiikkiyliopistojen ja -korkeakoulujen lahjakkaista opiskelijoista lupaavimmaksi muusikoksi. Nana on työskennellyt 12 vuotta Vaasan kaupunginorkesterin alttoviulun äänenjohtajana ja on soittanut kaikkiaan 40 vuotta.


Konsertin tuottanut: Musiikkia kaikille -työryhmä (Liisa Makkonen, Katalin Farkas, Nana Raitaluoto, Ilias Missyris, Timo Salin)
Tekninen toteutus: Ilias Missyris, Timo Salin
Ideointi: Nana Raitaluoto
Ohjelmakokonaisuudet ja musiikki: Liisa Makkonen, Katalin Farkas, Nana Raitaluoto




Tehtävänanto
Pääsemme kuuntelemaan striimattua koululaiskonserttia. Kyseessä on jousitrio, jossa on kolme soittajaa. Kuuntele ja katso konsertti.
Linkki konserttiin on lähtenyt kouluille sähköpostina!



Vastaa seuraaviin kysymyksiin:
1. Kuinka monta soittajaa on triossa? Mitä soittimia tässä triossa on?
2. Monessako kappaleessa he soittivat kaikki yhdessä? (Mukana konsertissa oli
myös soolo-esityksiä eli yksin soitettuja sekä duo-esityksiä kahdestaan soitettuina.)
3. Oliko sinulle tuttuja kappaleita? Jos oli, niin kerro niistä.
4. Millaisia erilaisia soittotapoja näit konsertissa? Esim. viulun jousella voidaan soittaa pomppivalla ja tasaisella jousenvedolla.
5. Oletko kuullut livenä tai kenties itse soittanut jousisoitinta?


Testaus : ”Testasin tämän konsertin tänään kahdella lukioryhmälläni itslearning-oppimisalustalla, johon olin upottanut/ linkittänyt videon aloituskuvalla konsertista. Oppilaat katsoivat sen itsenäisesti ja vastasivat kysymyksiin, jotka sitten tarkistin. Mielestäni tämän on toimiva kokonaisuus ja mahtuu hyvin yhteen oppituntiin. Konserttiyleisö oppii samalla, mitä tarkoittaa sana trio, mitä eroa on viululla ja alttoviululla sekä pohtivat matalalla kynnyksellä suhdettaan klassiseen musiikkiin. Vaasan koululaisia ajatellen on hienoa päästä näin heidän lähelleen. Olette heidän kotikaupunkinsa muusikkoja ja tärkeä osa musiikkikulttuuria.


Maija Kukila, musiikin lehtori, Kallaveden lukio, Kuopio
Vuoden musiikinopettaja 2016
Pro Musica-palkittu Educa-messuilla 2017 



Kommentit