Aamunavausvinkki kouluihini: Seniorien haastatteluja



Suomi 100 – seniorihaastattelut
 
 
Vaasan kaupungin kulttuurikeskuksen kulttuurisuunnittelija Leena Nyqvist yhdessä draamapedagogi Kaisa Ritolan kanssa sai idean haastatella 99-vuotiaita vaasalaisia seniori-kansalaisia vuonna 2016. Heitä löytyi Vaasasta kaikkiaan 11, mutta kaikki eivät olleet sen kuntoisia, että olisivat voineet haastatteluun osallistua.  Saimme kuitenkin muutaman henkilön mukaan ajatukseen, ja nyt olemme editoineet lyhyitä pätkiä haastatteluista.  Toivoisimme, että koulut käyttäisivät näitä äänitteitä esimerkiksi aamunavauksissa ja antaa ääni tänä vuonna 100 v. täyttäville senioreille.
 

 

 


Kommentit